tiistai 7. heinäkuuta 2009
Final Round
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Fairy Tales of Slovenija
Kolme päivää on siis aikaa vielä nauttia Koperin kauniista välimerellisestä tunnelmasta. Sitten päättyy monessakin mielessä eräs aikakausi elämässä. Opiskelut tehty, gradu palautettu jo ennen kuin lähdin tänne. Vielä lopputentti ja kypsyysnäyte, höystettynä yhdellä kielikurssilla ja paperit ovat valmiit poistettavaksi. Rasvattu oravanpyörä odottaa jo juoksijaansa, mutta missä pyörä sijaitsee – kaikki tämä on täysin auki. Toki oli tiedossa jo tänne tultaessa, että todellisuuden taso, joka taas Suomessa odottaa, on huomattavasti alempana ja pudotus sinne tulee olemaan valtava. Toivottavasti vain paikat kestävät tuon loikan. Nyt on siirryttävä ehkä hieman järjestelmällisempään elämään, joka ei välttämättä tarkoita muumioitumista kahdeksasta neljään, eläen vain viikkonloppuja varten. Elämässä voi tehdä valintoja, vaikka kuinka vääriksi ne lopulta osoittautuisivatkaan.
Mutta mitä kaikkea tämä lähes viisikuukautinen aikakausi on tuonut minulle? Oliko typerää lähteä vielä tällä myöhäisnuoruusiällä irrottelemaan nuorempien ja vetreämpien joukkoon? Olenko katunut sitä, että aika täällä matkusteluineen on vienyt rahani ja varmasti myös heikentänyt terveyttäni huonojen ruoka- ja juomatottumusten myötä? Voin avoimin mielin vastata näihin kysymyksiin, että vaikka huonoja hetkiä ja ajoittaista koti-ikävää on ollut, ei katumusta matkaanlähtemiselle ole tullut. Slovenia on yllättänyt kauneudellaan ja ystävällisyydellään, enkä parempaa vaihtokohdetta olisi voinut kuvitellakaan. Tietämykseni maasta, niin poliittisesta, kulttuurisesta kuin maantieteelisestä kentästä oli hyvin vajavainen ennen tänne tuloani. Ihmiset muistavat usein liian lyhyen palstan historiaa, senkin oman maansa propagandalla väritettynä. Tänne lähtiessäni useat ihmiset kyselivät, miksi haluan entiseen Itäblokin maahan? Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, että maa ei ollut Neuvostoliiton vaikutuspiirin alaisena (toisin kuin Suomi), vaikka sosialistinen tasavalta olikin. Jotenkin suomalaiset yhä kuvittelevat asuvansa jossakin lintukodossa, jonne ”Paha Maailma” ei ole vielä ulottunut. Suomalaisten tuntuu olevan vaikea käsittää sitä historian pituuden määrää, joka näissäkin Itä-Euroopan maissa on Aikaa Ennen Sosialismia. Silloin me olimme vielä kansakuntana turvemajoissa juomassa kotipolttoista pontikkaa piilossa ruotsalaisia tai venäläisiä metsien keskellä, eikä kansallista identiteetistä ollut vielä tietoakaan, kun näissä maissa kulttuurit olivat vaihtuneet jo useaan kertaan ja eurooppalainen sivistys oli lyönyt itsensä läpi.
Tarkoitukseni tänne tultaessa oli tutustua paikalliseen väestöön, matkustaa, ja jatkaa tutustumista itseeni, jotta saisin kuvan, kuinka ihmiset täällä oikeasti elämäänsä elävät – ja kuinka minä sitä elämääni siellä Suomessa elän. Perspektiivi hämärtyy, kun sitä katsoo liian läheltä – tai oikeastaan se katoaa. Silloin on ehkä vain pakko lähteä pois, jotta voi katsoa itseään uudelleen, ulkopuolelta ja tutkia oman elämänsä sokeutta. Omaan elämäänsäkin voi hukkua, eikä se ole välttämättä edes kovin vaikeaakaan. Elämä ei välttämättä ole sitä, millaista elämää sitä on elänyt, eikä oma persoonallisuus ole välttämättä se, millaista elämää se on tottunut elämään. Eikä näihin asioihin voi vaikuttaa kuin itse, ottamalla itsestään aikalisän, unohtamalla sen ”oman elämän”, jota ihmiset joskus tottuneesti seuraavat kuin ohjekirjaa. Tähän kaikkeen matkustaminen usein auttaa, kuten tiedämme, perspektiivi kasvaa ja elämälle tärkeä ihmettely taas löytää tien ihmiseen ja ehkä lähellekin on jälleen helpompi katsoa. Usein muilta vaihdossa käyneiltä kuulleena ja nyt itse nähneenä, kuinka valitettavasti monet erasmukset elävät elämäänsä ikään kuin luokkaretkiläisinä, maasta niin välittämättä. Enkä sano siinä mitään väärää olevan, jos olisin lähtenyt vaihtoon silloin, kun suurin osa ulkomaille opiskelemaan lähtevistä suuntaa, olisi elämäni täällä ollut varmasti hyvin samanlaista. Mutta alkuun, tietäen olevansa vanhimmasta päästä vaihto-oppilaista, koin sen suureksi ongelmaksi. Olin ikärasisti tietyssä mielessä, vaikka tosiasiassa pelkäsin, sopeudunko vielä nuorempien joukkoon. Kaikesta turhasta stressistä jälleen huomasin, kuinka ihminen tekee usein itse itselleen ne suurimmat uhkakuvat ja ongelmat. Vain harvoin ne ovat todellisia – ainakaan siinä mittakaavassa, mihin ihminen itse ne asettaa. Ei ihmisen hyvyys tai pahuus, ole kiinni ihmisen iästä, kun puhutaan jo aikuisikään päässeistä, vaan ihmisestä itsestään. Vaikka loppujen lopuksi tutustuin niin itseäni vanhempiin kuin nuorempiinkin pääasiallisesti slovenialaisiin, ja joista osasta tuli minulle hyviä ystäviä, huomasin itsessäni hyvin ärsyttävän piirteen, joka varmasti vallitsee kulttuurissamme muutoinkin, jonka mukaan vanhemmat ihmiset ovat automaattisesti nuorempia jotenkin parempia, viisaampia ja kypsempiä, vaikka tosiasiassa yksilötasolla ei näin useinkaan asia ole. Vaikka elämässä tiettyjä vaiheita varmasti onkin, helpottaa se ehkä yksilön omaa elämää, kun yrittää päästä näistä kulttuurisista itsestäänselvyyksistä eroon, ja pyrkii rakentamaan elämäänsä sellaiseksi, jollaisena sen itse tuntee olevan miellyttävä. Mahdollisuuksien rajoissa tietenkin.
Mutta haikeana mieleni Slovenian jättää, vaikka matka eri kaupunkien kautta Suomeen hieman pudotusta pehmentääkin. Toisaalta tiedän, että niihin ystäviin, joihin todella haluaa pitää yhteyttä, on vain itsestä kiinni se, kuinka ahkerasti yhteyttä todellisuudessa pitää. Tähän loppuun laitan lähinnä kuvia ihmisistä ja yleisestä hauskanpidosta, ihan vain vaihteen vuoksi.
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
Tour de Balkan
perjantai 1. toukokuuta 2009
Podčetrtek, Kumrovec, Tito Je u Nama!!!
Mutta kanan kaula, Slovenian kaulavaltimo oli kaunista seutua. Jo aiemmin mainitsin, kuinka slovenialaiset kutsuvat maataan kanaksi, koska sen ulkoinen muoto on kanan näköinen. Varsin luonnollista siis. Ehkä on silti korvaan heleämmän kuuloista, että me suomalaiset voimme asua kauniin neidon helmoissa. Tietenkin jotkut meistä joutuvat asumaan hänen persreiässään. Ja anteeksi kielenkäyttöni, tämähän ei ole oma keksintöni, sillä pidän Turussa asumisesta paljon. Mutta asiaan, matka suuntasi erään paikallisen ystävän kotitilalle itäiseen Sloveniaan, aivan Kroatian rajan tuntumaan, tarkasti sanoen noin 200 metrin päähän siitä, Podčetrtekiin. Myös Unkarin raja on varsin lähellä, ehkä noin 100 kilometrin päässä. Ystävämme vanhemmilla on ilmeisen tuottava kuljetusfirma, joka käsittää n. 15 rekkaa ja tuo hyvän elannon koko perheelle. Tietenkin he viljelevät myös viiniä, kuten kaikilla maaseudulla on tapana. Perheen lapset tulevat joka viikonloppu kotiinsa, tämä tuntuu olevan erittäin yleistä vielä yli kolmekymppisilläkin, ja auttavat vanhempiaan kotitilan askareissa, kuten viinitarhassa ja muussa tilan hoidossa. Tilassa on hoitamista, sillä Sloveniassa arvostetaan erityisen paljon kotitekoisia ruokia. Monet ruoat saadaan joko itseltä tai naapurilta, joten pihvit, vihannekset, viini, jopa makkarat ja juusto tehdään itse ja tällaista kunnon kotiruokaa pidetään syystäkin erityisessä arvossa. Teolliset ruoat eivät ole täällä lyöneet itseään yhtäläisesti läpi kuin Suomessa, esimerkiksi mikroa en ole nähnyt kenenkään asunnossa, puhumattakaan yrjöttävistä valmisruokapakkauksista. Ruoka oli siis suussasulavaa, erittäin lihavoittoista ja raskasta, eikä suolassa ja rasvassa tingitä. Isovanhemmat asuivat viereisessä talossa ja kolme sukupolvea viettää edelleenkin elämänsä yhdessä, lastenlasten auttaessa papan pukeutumisessa. Myös reilusti yli kahdeksankymppinen kroatialainen renkikin jaksoi hymyillä neljän hampaansa ja norttinsa lomasta.
Maisema oli kaunis, Slovenia on hyvin vuoristoinen ja vehreä maa. Viinitilat kukoistivat kukkuloiden rinteillä tuottaen iloa ihmisten arkeen rypäleiden muodossa. Pienet tiet puikkelehtivat serpentiinin tavoin ja lyhyiden etäisyyksien taivaltamiseen aikaa kuluu huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Ongelmaksi voisi kai sanoa, että näitä teitä paikalliset ajavat hyvin humalassa palatessaan viinikellareista, kapakoista tai muista juottoloista. Näin meidänkin matkamme kulki viinikellareista paikallisiin kyläkapakoihin, promillerajoista välittämättä. - Älä huoli, slovenialaiset ajavat hyvin rauhallisesti, kun ovat humalassa, sanottiin minulle. Tilastot puhuvat hieman toista, ja humalassa ajaminen aiheuttaa paljon liikennekuolemia. Rypäle heidän muistolleen. Alue on myös kuuluisa kylpylöistään, joissa erityisesti saksalaiset ja itävaltalaiset lepuuttavat raihnaisia luitaan. Joku voisi kysyä, onko maailmankolkkaa, jossa saksalaisia ei olisi? Mikä on sitten se syy, miksi saksalaiset eivät viihdy maassaan? - on jo vaikeampi kysymys.
Seuraavan päivän viinillä aiheutettua mietoa kankkusta lievensi työskentely olotilani aiheuttajan ympäristössä, viinitarhassa. Istutimme viinipuita kuolleiden tilalle, varsinaisen tarkkaa toimintaa tarkastaa onko pieni taimi vielä elävien kirjoissa, vaiko valmis mätänemään matojen makupaloiksi. Toivottavasti istuttamani puut vielä joskus tuovat iloa jonkun janoiseen suuhun, mutta erityisesti täytyy mainita, että pidin siitä työskentelytahdista miten viinitilalla työskennellään. Ensin hyvin määrätietoista työskentelyä, tarkkuutta ja ahkeruutta, kaivamista ja istuttamista. Tauon koittaessa, otetaan kaikki irti lepohetkestä lukuisilla laseilla viiniä ja etenkin spritzeriä. Slovenialaisilla on käsittämätön taipumus sekoittaa viinien ja kaljojen kanssa erinäisiä virvoitusjuomia. Näistä kai voisi erityisesti edellämainitun lisäksi mainita myös bambusin. Spritzer on valkoviinin ja mineraaliveden sekoitus, sen saa kiskaistua huomattavasti nopeammin kupoliin ja vaikutuskin on sitä myöten selkeämpi. Bambus taas on kokiksen ja punaviinin yhdistelmä. Myös sen avulla itsensä voi saada hyvin helposti kaatokuntoon. Muutenkin käsitykseni suomalaisista kovina juojina on hieman muuttunut, sillä myös täällä ihmiset juovat suuria määriä alkoholia ja henkilökohtaisesti suurin osa voisi juoda minut pöydän alle. Mutta silti en koskaan kuule kenenkään valittavan kankkusta. Johtuuko se sitten geeneistä, ilmanalasta vaiko jostakin muusta psykologisesta seikasta, sitä on vaikea keksiä.
Kuten jo kirjoitin, työskentelytahti oli erittäin miellyttävä, naapurit saapuivat omalle viinikellarilleen ja huusivat juomaan viiniä heidän kanssaan. Söimme, joimme ja pelasimme korttia heidän kanssaan. Yhtäkkisesti pöytään olikin saapunut runsas määrä erinäisiä naapureita, kavereita ym. juomaan kanssamme ja itse omistajat olivat jo lähteneet pois. Ystävällisesti he jättivät meille avaimensa ja kehottivat juomaan viiniä niin paljon kuin ihmiset itse vain haluaisivat. Ilmeisesti myöskään slovenialaista ei tarvitse kahta kertaa käskeä juomaan, sen verran nopeaan lasit tyhjenivät. Illalla menimme sitten tutustumaan paikallisiin kyläjuhliin, jossa harmonikka soi, ihmiset tanssivat ja laulu raikasi. Viidellä eurolla sai syödä ja juoda viiniä sekä olutta niin paljon kuin napa raikasi ja kyllähän se raikasi. Matkallamme kävimme myös vanhassa hylätyssä linnassa, jonka maanjäristys oli pahoin vaurioittanut ja osa kerroksista oli pahoin romahtanut. Tietenkin linnan meno oli jyrkästi kielletty, koska lattia saattoi pettää missä tahansa kerroksessa. Käynti oli silti riskin arvoinen, ja osa allaolevista kuvista on sieltä.
Hyvin lähellä, Kroatian rajan toisella puolen sijaitsi arvostetun Jugoslavian hallitsijan tai paremmin voisi kai sanoa diktaattori Titon kotitalo, jossa hänet kasvatti kroatialainen isä ja slovenialainen äiti. Titon aikainen sosialismi oli silti hyvin erilaista verrattaen esimerkiksi Unkarin kovaan ja totalitaristiseen sosialismiin; yrityksiä sai perustaa ja tiede sekä taide oli vapaata, eikä sitä rajoitettu laisinkaan. Paikallisten mukaan Titon Jugoslavia oli itsenäinen, joka ei kumartanut Neuvostoliiton tai Yhdysvaltojen suuntaan ja esimerkiksi juuri Unkari näki maan niin suurena uhkana, että alkoi rakentaa linnoituksia heidän väliselle rajalleen. Jokaisella oli kuuleman mukaan entisessä Jugoslaviassa töitä, eikä elintasokaan ollut paikallisten mukaan ollut kovin huono, jokaiselle annettiin asunto ja auto, sekä palkasta jäi vielä sen verran ylimääräistä, että ulkomaanmatkat olivat mahdollisia. Kuuleman mukaan suomalaiset matkustivat 1960 -luvulla sankoin joukoin nykyisen Slovenian ja Kroatian rannoille paistattelemaan. Usein he olivat kuuleman mukaan niin päissään, että heille oli laitettava rintaan lappu, jossa luki heidän hotellinsa nimi, jotta taksikuski tiesi minne heidät pitäisi kuljettaa örveltämään. Suomalaiset ovat olleet siis jo silloin olleet valloittavaa valloittajakansaa.
Mutta palatakseni vielä Titon luomaan Jugoslaviaan, ihmiset muistelevat sitä nostalgisesti kultaisena aikana, jolloin erinäiset etniset, kielelliset ja uskonnolliset ryhmät elivät tasavertaisesti veljinä toistensa rinnalla. Siksi on käsittämätöntä ymmärtää, miten esimerkiksi vihanpito slovenialaisten ja kroatilaisten kesken on niin vankkaa, myös nuoressa sukupuolessa ja mahdollinen konflikti kytee jatkuvasti yhä Balkanin ruutitynnyrissä. Ihmiset sanovat täälläkin, että mitä etelämmäksi menet siitä riitaisammaksi asiat muuttuvat. Esimerkiksi nuoret, jotka pyrkivät mafian jäseniksi menevät Sarajevon kaduille hakemaan kovuutta elämäänsä ja olemassolonsa selviytymistaisteluun. Ensi viikolla pitäisi lähteä kohti kuumaveristä etelää, ensin Kroatian eteläkärkeen, Dubrovnikiin ja Splitiin laivalla Rijekasta sekä myös Zagrebiin sekä Bosnian Sarajevoon, ja jos aika riittää myös Mosraan, jossa muslimit ja kroaatit taistelivat verisesti hieman yli kymmenen vuotta sitten. Toukokuu on itselleni vierailijoiden kuukausi, kun jostakin syystä kaikki haluavat tulla käymään täällä samaan aikaan. Aiheuttaa pientä kiirettä kirjoittamisen kanssa. Tänään veljeni kavereineen suuntasi takaisin Italiaan, poiketen täällä muutaman päivän. Mutta oli kiva, kun täällä kävivät. Kuvista vielä sanottakoon, että auringonlaskuun asti kuvat on Koperista, sen jälkeen Itä-Sloveniasta ja viimeiset kaksi kuvaa Kumrovec:sta, sisältäen juuri Titon synnyinkodinkin. Toivottavasti muutenkin kaikilla teillä ystävillä, tutuilla, sukulaisilla ja muilla kadunmiehillä on kaikki hyvin, kesähän se sielläkin jo on, jolloin suomalaisten huulet kaartuvat hymyyn ja ajatukset suuntautuvat hitaasti tummuvan kesäillan rauhaisaan veden liplutukseen.